• Aikaa vierähtänyt ja kaikenlaista iloa ja surua sattunut ja tapahtunut ,nyt taas aika raapustella pientä tarinaa.

    Surullinen 4 kuukautta takana rakas isäni nukkui pois vakavan sairauden takia elokuun lopussa. Tätä tuskaa/surua on tullut käsiteltyä muutamat kuukaudet itsekseeen ja osan ystävien kanssa.Tosin en tietenkään tiedostanut sitä että en ole käsitellyt asiaa loppuun vaan jätin osan tuskasta sisälle. Kun joku kysyi että onko kaikki hyvin vastaan kyllä, vaikka tosiasia on että ei ei tosiaan ollut kaikki kunnossa. Siirsin aina vaan asian eteenpäin ja sain voimaa siitä kun menin salille,se asia unohtui siellä. Aikaa meni monet surun kyyneleet vuodatettu ja vihdoin olen hyväksynyt saanut rauhan ja käsitellyt suruni isän poismenosta,toki kaipaan häntä todella paljon ,ja hän tulee olemaan aina sydämessä <3

    Tämä tila vei minut johki synkkään sysimpään kun asian tiimoilla pidät ajatukset sisällä ja et kuori niitä ulos vaan jätät ne osittain sisälle. Yrität vaan näyttää vahvuutesi vaikka tosiasia on et sisällä myllertää. Osa ystävistä auttanut jaksamaan ollut tukena/turvana, osa kaikonnut pois kysymättä mitään miten jaksat.Mutta näistä sen näkee kuka todellisuudessa on se todellinen ystävä ja kuka ei. Mutta viis näistä nyt ollaan taas maantasalla ja jaksan hymyillä,nauraa ja huumorinkukkana olla omana itsenäni.  Jee mä nautin elämästä:)

    image

    Hyvä puoli tässä että treeni ei jäänyt väliin  vaan tästä huolimatta tosiaan se salilla käynti antoi voimaa jaksamaan ja pitää muistaa nauttia elämästä 🙂

    Ollaan joulukuussa se tavoite mihin olen tähdännyt on enään 4kuukauden päässä :). Ensimmäiset kisat bikinifitnesissä huhtikuussa 2016 . Töitä on tehty tämän eteen ja töitä tehdään paljon vielä sen eteen.Toivotaan että kaikki menee  hyvin ja päästään tavoitteeseen. Tosin perix en anna ikinä:)

    imageimage

    Iso kiitos ja kumarrus omalle valmentajalle joka tsemppaa,uskoo jne…. vaatii että kunto on kunnossa huhtikuussa.Itse sen työn tekee mutta se tsemppaus on tärkeää ja lisää sitä halua/tahtoa vetää yli 100% täysillä.

    Tammikuussa alkaa se ensimmäinen kisadieetti ja siitä sitten myöhemmin kun päästään alkuun:)

    Iso kiitos myös niille ystäville,tutuille,tuntemattomille jotka jaksaa kannustaa,tsemppaa tähän tavoitteeseen pääsystä:). Lisäksi kun rakas isäni ei pääse katsomaan tätä ekaa kisaani, niin tämä on itselle suuri ilo/kunnia asettaa tämä hänen muistolle <3

    Tämä vaan on tullut osittain elämäntavakseni ja nautin siitä ja nautin toki muutenkin elämästä jee 🙂

    Muistakaa siis nauttia elämästä!

     

     

     

     

     

     

     

     

  • PikkukuvaHei kansa,

    Kirjottelen kun siltä tuntuu ja sille päälle satun :Dja sitä mitä sylki päähän tuo ja ajatukset kantaa :)lisäksi pahoittelen jos kirjoitusvirheitä näkyy ja jäsennys ei toimi,kerron vaan suoraan[…]

  • fitlinda muutti profiilikuvansa 3 vuotta, 6 kuukautta sitten

  • fitlinda rekisteröityi sivustolle 3 vuotta, 6 kuukautta sitten

  • Tervetuloa blogini ihmeelliseen mailmaan:)

    Olen 34-vuotias ja saanut toisen rakkaan lajin jalkapallon lisäksi kipinän fitnesiin ja haluan toteuttaa pitkään jo mielessäni olleen unelman eli kisalavoille tähdätään.

    Kerron blogissani matkastani tavoitteeseen 🙂

    Olen kuullut että matka voi välillä olla kivinen ja kuoppainen mutta sisukkuudella ja tahdonvoimalla tämä nainen tekee mitä vaan että saa unelmista totta. Ja tosiaan teen tämän vain itseni takia en kenenkään muun:)

    Tästä se lähtee ja mä oon niin valmis!

    Matkaani voi myös seurailla facebookissa:
    https://www.facebook.com/pages/Fit-Linda/1428453277447739

     

     

     

     

     

    image