Näin saat kiinteän vatsan hetkessä

30.6.2016 Yleinen

Kauniit ja kiinteät vatsalihakset ovat monien naisten ja miesten haave, mutta todella monelta leikki jää kesken pelkällä ajatustasolla, koska sen luullaan olevan jotenkin ylivoimaisen vaikeaa. Todellisuudessa näin ei ole, vaan jokainen voi päästä kesäkuntoon nopeasti. Tässä blogikirjoituksessa on sinulle hieman vinkkejä vatsalihastreeneihin.

Liian monen henkilön kohdalla vatsalihastreeni jää pelkästään suoriin, eli ns, perinteisiin vatsalihasliikeisiin, jonka lisäksi ei välttämättä tehdä mitään muuta. Todellisuudessa kuitenkin nämä perinteiset liikkeet kehittävät vatsaa ainoastaan yksipuolisesti, jonka lisäksi keho tottuu nopeasti tähän samaan rasitukseen. Jos vatsalihasliikkeistä pitäisi valita ainoastaan yksi tehokkain, niin se olisi varmasti lankku, joka polttaa hyvin kaloreita vatsan alueelta ja samalla rasittaa tasaisesti useita vatsan alueen lihaksia.

Jos haluat kiinteän vatsan niin kokeile ainakin näitä liikkeitä:

  1. Sivulankku
    Tämä on hieman perinteistä lankkua haastavampi liike, joka toimii siten, että maataan kyljellään massa. Kun olet asennossa, niin nostat kehoasi ilmaan siten, että paino jää pelkästään toisen kätesi ja jalkojesi varaan.
  2. Punnerruskävely
    Punnerruskävely toimii siten, että menet normaaliin punnerrusasentoon ja otat ns. askelia käsilläsi eteenpäin. Mene käsillä niin pitkälle kuin vain mahdollista, mutta pidä jalat yhdessä pisteessä paikallaan koko ajan. Liike vaikuttaa tehokkaasti lähes kaikkiin kehon lihaksiin.
  3. Alligaattoriliike
    Tämä liike polttaa hyvin kaloreita ja vaikuttaa vatsan lisäksi muihinkin lihaksiin. Liike toimii siten, että menet punnerrusasentoon ja asetat jalkojesi alle esimerkiksi hyvin luistavan pyyhkeen. Sen jälkeen vedät käsilläsi itseäsi eteenpäin. Voit edetä esimerkiksi viisi metriä ja kääntyä sen jälkeen ympäri sekä toistaa tätä.

Muista ruokavalio ja oikeat lisäravinteet

Kuten moni ammattilainen ja kehonrakentaja on sanonutkin, niin vatsalihakset (ja erityisesti se six pack) tehdään keittiössä. Eli, jos haluat todella kiinteän vatsan, niin siihen ei pelkällä treenillä päästä.

Varmista, että kulutat sen verran mitä syöt ja suosi etenkin treeniprojektin aikana runsaasti salaatteja, kanaa ja kalaa. Lisäksi treenien tueksi kannattaa ottaa sopiva palautusjuoma, jotta vatsan alueen lihakset saavat riittävästi rakennusaineita. Pelkkä rasvan polttaminen ei kuitenkaan ole yleensä se ratkaisu, vaan niitä lihaksia pitää ihan oikeasti kasvattaa.

Kaikki on nurinpäin kuin eilinen sukka?

28.6.2016 Yleinen

image Mitä se huutelee, kun ei ole edes vielä laihtunut, saati saanut ukkoa kuntoon?
Tämä on matkakuvaus. Perillepäästyäni en enää huutele. Siihen asti lue, jos luetuttaa.

Vappuna aloittamani matka parempaan vointiin ja pysyvään alempaan rasvaprosenttiin ei ole ensimmäinen yritykseni. Tällä kertaa juoksen maaliin saakka. Pururadalla on pari kiloa pekonia, mutta niiden yli kiipeän tai vaikka hyppään – sitten kevyempänä. Tämäkin kirjoitus liittyy tavalla tai toisella tähän reissuun ja kertoo omista mielipiteistäni vailla tieteellistä pohjaa. Minun ei ole tarkoitus missään kohdassa kyseenalaistaa kenenkään muun kokemaa tai tieteellisiä totuuksia, mutta jos jollekin on iloa lukemastaan, olen onnistunut dokumentoimaan jotain oikein. Onpa muutama sanonut, että on motivoitunut itsekin laittamaan ukkoa kuntoon. Se muuten tuntuu helvetin hienolle.

Olen keittiömestari, jonka intohimo on hyvä ja maistuva rakkaudella tehty ruoka. Kaikki ruokaan liittyvä on aina ollut tärkeää ja hyvä ruoka on hyvää. Olen syönyt paljon hyvää. Olen lopen uupunut olemaan väsynyt tai tekemään asioita 99%:sti. Pidän siitä että kaikki mitä tehdään tehdään täysillä. Työpaikkaansa vaihtavan Hotellinjohtaja Ruposen sanoin; Asiat joko ovat, tai eivät ole. Kiitos tästäkin hienosta ajatusmallista ja opista -hienoa reissun jatkoa Jani. Mennään joku päivä imemään pari Puhti-kauraa.

Sitten viikon vikinään: Paradoksia kerrakseen.

Olen viimein oppinut, tai sisäistänyt ainakin, että olen aina tehnyt ja ajatellut Kaiken painonpudotuksessa ja elämänhallinnassa täysin väärin. Rajoita, lopeta, vähennä. Vähemmän, kovempaa, ÄLÄ !!!
Kaikki tuntuu niin paradoksaaliselta, että sitä on vaikea hyväksyä, siis ihan tosissaan. Ajatus siitä, että jotain pitää lopettaa tai jotain pitää vähentää on lähtökohtaisesti väärin. Kaikkea pitää lisätä, ei vähentää. Mutta lisätyt asiat pitää tehdä oikein. Tai pitäisi, koska onhan tässä lipsuttu, tietenkin. Juhannus ja vähän kaikkea muuta. Nyt kuitenkin paluu ruotuun ja asian ytimeen. Ukko kuntoon. Vanhoja on turha murehtia, siihen ei enää voi vaikuttaa.

Kun pudottaa painoa pitää syödä enemmän.
– pitää vain syödä oikeita asioita, mutta enemmän. Jotta ei ole nälkä ja houkutuksia syödä väärin.
Kun pudottaa painoa pitää levätä enemmän.
– tämä on jostain syystä asia mistä ei juurikaan puhuta tai mitä ei pidetä merkityksellisenä. Vain riittävästi levännyt ihminen toimii rationaalisesti, oikein ja intohimolla. Asiasta riippumatta? Väsynyt ihminen liikkuu laiskasti ja siitä seuraa huono uni ja kierre on valmis. Väsynyt ihminen haksahtaa siihen harhaan, että suolapähkinäsuklaa piristää. Ei muuten piristä.
Kun pudottaa painoaan pitää miettiä ruokaa koko ajan, tosin se on minulle tuttua.
-kun laihduttaa pitää tietää mitä syö seuraavaksi, missä ja milloin. Nälkää ei saa päästä ”yli”, siitä seuraa sama kuin liiasta väsymisestä – kaikki on huonoa ja menee päin helvettiä.
Kun pudottaa painoaan on hyvä pitää eväitä mukanaan.
– jos ei tiedä koska ja mitä syö, on erinomaista kun on mukana jotain, mikä on järkevää. Huoltoaseman munkki huutaa nimeä välittömästi, kun nälissään on menossa hakemaan välipalaa.
Kun pudottaa painoaan pitää kokata enemmän.
-uskon aitoon rehelliseen ruokaan, ilman lisäaineita. Uskoakseni valmisruoka paitsi on epäterveellistä ja lihottavaa, myös kallista. Ja mitä ammattiini tulee, valmisruoka on omiaan myös tuhoamaan makuaistin. Oikeat maut katoavat jonnekin jonkun alle ja normaalista ruoasta tulee kummallisen makuista. Ja eineksistä normi.
Kun pudottaa painoaan ei pidä liikkua sata lasissa -siis tehdä mieluummin oikeita liikkeitä oikein, oikeilla painoilla kuin repiä verenmaku suussa niin, että siitä ei ole iloa kuin sivustaseuraajille. Ja ei ole pakko juosta täysiä, kun kohtuudella jaksaa liikkua kauemmin ja rasva palaa. Ja kuntokin nousee. Juokse satanen ja nosta kolme kertaa maksimilla ja kotiin. Tai sitten tunti kuntopyörää kohtuusykkeellä. Sen perään kunnon lihaksia ja koko kehoa aktivoiva opastettu vartalonhallinnan paranemiseen tähtäävä lihaskuntoharjoittelu. Hitaasti hyvä tulee, monessa asiassa.

Tästä kaikesta mainitsemastani nurinkurisuudesta mieleeni tulee ajatus siitä, että onko painonpudotuskin väärin? Pitäisikö ajatusmallin kokonaisuudessaan tähdätä vain ja ainoastaan parempaan oloon. Siihen, että liikkuisi enemmän ja söisi viisaammin ja voisi paremmin. Painon putoaminen seuraa kyllä aikanaan. Ja kuten viimeaikoina kokeellisestikin todestettua, mitä nopeammin paino putoaa, sitä varmemmin se tulee takaisin. Nopeasti.

Halutessaan pudottaa painoaan ei siis pidäkään laihduttaa. Pitää syödä ja nukkua enemmän. Ajatus on helppo ymmärtää, mutta vaikea uskoa todeksi. Aioin jatkaa tätä kokeilua. Tähän mennessä kiloja on lähtenyt yli kilo viikossa, mutta enemmän olen kiinnostunut siitä, että energiaa ja hyvää oloa on enemmän.

Nämä ajatukset ovat auenneet minulle vuosien mittaan. Lumo-traineri Sanna on osannut sanoa ne minulle lisäksi hyvin selkeästi ääneen. Samoin kuin sen, että ei pitäisi olla niin kauhean ehdoton. Tässä kohden käytän omaa vuosien suosikkivertaustani elämän ja shakin samankaltaisuudesta. Koska aina on pakko tehdä siirto ja aina ei ole hyviä siirtoja, niin silloin pitää valita vähiten huono. Kyse siis on usein pienistä valinnoistakin. Otanko munkin, vai onko minulla ananas eväänä, menenkö jo suihkuun, vai teenkö vielä yhden sarjan jalkaprässiä. Lumo-traineri ei siis ole satakiloinen lihaskasa joka vittuilee vieressä, kun ei nouse hauiskäännössä enempää kuin edellisviikolla. Omalla kohdallani olen saannut kokonaisvaltaisia neuvoja, intoa ja kannustusta. Oppia kuinka menen eteenpäin. Se on hurjjan tärkeää. Kiitos.

Syömisen rytmitys on helppoa, kun sen tekee heti aamulla ja valmistaa ruoat etukäteen ja miettii koko päivän valmiiksi. Olen toki parhaillaan lomalla. Työhön paluu on sitten oma juttunsa, johon koitan löytää rytmiikan ja oikean tavan toimia.
Ohjattu ja minulle laadittu ohjelma on ehdottomasti ollut rankinta. Sattuu, niin että tekee kipeää ja haittaa. Mutta siihen jää koukkuun. Kiitos siitäkin. Silti se ei riitä. Olen koukussa liikkumiseen ainakin juuri nyt. Ja koukussa siihen, että olisin edes kohtuullisessa kunnossa, että jaksaisin liikkua enemmän ja kovempaa. Yritän treenata itseni siihen kuntoon, että voisin alkaa treenaamaan kovempaa.

Lopetan tän laihduttamisen nyt ihan kokonaan ja lähden Lumoon vetäsemään keskivartalotreenin ja päälle ihan pikkasen fillaria. Sillai, että ihan pikkasen on hyvä olo sen jälkeen. Semmonen, että tuntee lopettaneensa perseilyn. Ja sen jälkeen mä aion syödä todella valtavan annoksen herkullista vuodenajan parasta ruokaa. Sitten otan nokoset. Ja huomenna vaaka näyttää vähemmän kuin tänään.

On tää ihmetouhuu.

#loppuuseperseily #ukkokuntoon #viikonvikinä #lumouduliikunnasta #lumoutunut

Plusmiinusnolla

19.6.2016 Yleinen

Jumittaa. Jumittaa niin maan mahottomasti. Paino nimittäin. Paino painelee suuntaan ja toiseen, pysyen kuitenkin keskiarvollisesti ”samana”. Motivaatio koetuksella!? Olihan tämä odotettavissa, mutta voi kuinka se kiukuttaakaan.

Mitä nyt, mistä motivaatio. Vanha kunnon kurkkukipu ja pikkukipeys veivät puhdin. Kipeänä liikkuessa hikikin sattuu.

Mitä mä teen? Mihin mä meen?
No mä meen Lumoon tapaamaan Traineri-Sannaa, joka antaa minulle synninpäästön ja ehdottoman kiellon liikkua edes pikkuflunssassa. Kertoo pikkutarinan kilpaurheilijasta, joka ei koskaan liikkunut kun oli hitusenkaan kipeä ja teki huippusuorituksia vuodesta toiseen.
”Kunhan pidät ruokavaliosta huolta”- se sanoi.

Pakko se on uskoa, kun ammattilainen sanoo. Tässä hyvä esimerkki siitä mitä muuta Traineri neuvoo ja järkeistää, kuin liikesarjoja ja toistoja. Joskus muutamalla sanalla on huiman hyvä merkitys.

Missäkö pointti? No se on siinä, että en ruoski itseäni. Olen ollut liikkumatta ja paino ei ole pudonnut, mutta en stressaa siitä. Olen tehnyt kahta asiaa jota painonpudotus liikunnan lisäksi tarvitsee. Syönyt järkevästi ja nukkunut paljon. Nyt on levännyt ja hyvä olo ja eilen pääsin Lumoon polkemaan ja liikkumaan. Sunnuntaina odottaa kivuliaan kova aamutreeni.
Illemmalla vielä happihyppelylle.

Paino ei ole pudonnut, koska en liikkunut samaan tahtiin kuin olin reilun kuukauden tehnyt. Nyt vain jatksetaan siitä mihin jäin. Ei sen kummempaa tai itsensäruoskimista. Silkkaa tekemisen pitkäjänteisyyttä.

Olen aiemmin lohtusyönyt usein dieettini epäonnistumisen takia paradoksaalisesti lopullisesti pilalle. Nyt en, koska mä laitan Ukon Kuntoon.

Motivoituminen on välillä hankalinta kaikesta, mutta se on myös edellytys kaikelle hyvälle tekemiselle. Kiitos Sanna.

#ukkokuntoon #pitkäprojekti #pitkäjänteisyys #loppuuseperseily
#lumo #lumoudu

Kesä!! <3

5.6.2016 Yleinen

Heissan!

Tässäpä ajatelin taas lauantai illan kuluksi kirjottelua harrastamaan 😀

Ajatuksia on tällä viikolla pyörinyt päässä ja päällimmäisenä se, että kuinka elämä voi olla kovaa välillä joillekkin. Kaikkea sattuu ja sitten sitä kuraa tulee kerralla ihan kunnolla. En puhu nyt itsestäni, mutta tuli jotenkin surkee fiilis toisen ihmisen puolesta kun joku muu kärsii ehkä jopa liiaksikin. Tällä tarkoitan juttua nyt kun viikolla oli juttua tästä erittäin urheasta Hyvinkääläisestä poliiisi naisesta jota oli työtehtävällään vuonna 2012 ammuttu vatsaan. Jonka seurauksena hänelle on jouduttu tekemään yli 150 operaatiota ja kävelynkin hän joutui opettelamaan uudestaan. Ja ihan kun hänellä ei tuossa olisi ollut tarpeeksi niin hän sai vielä tiedon, että on sairastunut leukemiaan. Edessä siis hänelläkin raskaat hoidot. Aina kun hänestä on ollut juttua mediassa hän on niin positiivinen ja valoisan oloinen ihminen, ihannoin hänen urheuttaan erittäin paljon.

Tälläiset uutiset pistää miettimään, että miksi? Minkä takia yhdelle annetaan aina niin paljon kerralla? Eikö näitäkin vastoinkäymisiä voisi jättää käymättä?

Moni ihminen on minulle laittanutkin sosiaalisen median kautta viestiä niin julkisesti kuin yksityisestikkin siitä, että ihannoivat sitä kuinka vahva ja positiivinen ihminen olen tämän kaiken rintasyöpä hässäkkäni keskellä…En itse koe olevani millään tapaa erikoinen ihminen, tämä kaikki koen kumpuavan vaan siitä, että rakastan elämääni, miestäni, lapsiani, äitiä, isää, sisarruksiani ja koko tätä ihanaa sukua ja ystäviäni mitkä ovat minun ympärilläni.  Minulla on maailman paras työ Gazozilla, ja siellä maailman paras pomo ja työkamut <3 Minulla on niin paljon kaikkea mistä voin olla onnellinen 🙂 Elämässäni on kaikki erittäin hyvin. Tästä kaikesta saan hitosti voimia tähän sairauteni voittamiseen, en jaksa murehtia tulevasta vaan elän tässä hetkessä just nyt. Turhaan stressata ja murehtia sitä mistä ei vielä tiedä, murehditaan sitten kun on sen aika jos sellainen aika eteen tulee 😉

Iloisempiin aiheisiin; meidät oli kutsuttu rakkaiden ystäviemme häihin lauantaina 28.5. Ihana tunteellinen vihkiminen tapahtui Kuopion tuomiokirkossa ja jatkot oli Klubilla. Juhlat oli aivan ihanat ja lämmin henkiset ja rakkautta täynnä <3 Poika oli hoidossa mummolla ja ukilla joten saimme myös sitä ihanaa kahden keskistä aikaa kaiken tämän keskellä. Sai vähän laittautua paremmin ja pukea päälle muutakin kuin verkkarit 🙂

20160528_135946

Maanantaina minulla olikin taas labroissa käynti ja tiistaina oli syto-hoitokerta ja samalla myös lääkäri käynti. Lääkärin luona jutusteltiin minun voinnista ja tulevasta. Labra arvot oli hyvät joten hoito pystyttiin antamaan. Inhoan niin syvästi kanyylin laittoa, voisin antaa ottaa vaikka sata kertaa mielummin verikokeen. Minun suonilla kun on tapana lähtee karkuun alta 😀 Nyt hoitaja toisella kertaa sai osuttua  niin hyvin, että joutui käydä työvaatteensa vaihtamassa kanyylin laitoin jälkeen kun vähän lorahti 🙂

20160531_102059    Siinä on ja pysyy!!

Hoito-kerta sujui taas ongelmitta ja hyvissä voinneissa pääsin kotiin. Uupumsta oli iltapäivällä sitten, mutta eikun maaten niin sillä sekin tila korjautuu.

20160531_141813

Hiuksiahan minulla on todellakin ruennut lähtemään aikalailla, joten mies ajoi lyhyemmän mallin 🙂

20160530_072352-1

Keskiviikkona pyörähdin siskon kanssa kahvittelemassa valmetajien luona, ja taas tunti vierähti ihanan Tainan kanssa rupatellessa ja kuulumisia vaihtaessa <3 Jotta totuus ei unohtuisi, sieltä sitten kotiin, että kahden aikoja pistin taas tämän valkosolu(Neulasta)pistoksen. Lääkäri sanoikin, että tätä pistosta ei enää viimeisessä kolmessa yhdistelmähoito kerrassa tarvii pistää, olen onnellinen siitä. Pistoksesta tuli taas nivelkipuja ja myös huonovointinen ja väsynyt oon ollut. Tätä kirjoittaessa tänään lauantaina olo on jo ihan ok ja huomenna oiskin sitten jalka päivä salilla! Ihanaa <3

Haavan hoitajallakin olen tänne päiviin asti käynyt edelleen, eli koko 8vkoa, mut nyt ne on käyty ja loppuhoidot haavojen suhteen saan hoitaa kotona. Sekin on jo niin vapauttavaa 🙂

Treeneissä olen pystynyt tekemään ohjelmaa tosi hyvin läpi, kun sarjojen pituudet oli mulla 10-12 toistoa ja kunto sekä vointi on ollut niin hyvä, että oon lyhentäny sarjoja ja lisänyt kuormitusta valmentajien luvalla. Josko saatais tuota lihasmassan kasvua taas paremmin aikaseksi. Tottakai tunnustellen tässä vielä mennään, mutta kun kroppa kestää hyvin ja kipuja ei ole niin itse koen kyllä, että voin antaa jo enempi rasitetta kropalle kun se ottaa sen niin hyvin vastaa. Ruokavaliota edelleen ollaan pidetty niin et kaloreita tulee tarpeeks ja kaikki makrot on kohillaan, jotta kroppa jaksaa ja voi hyvin.

20160530_104205 20160530_104741 20160601_090242

Sain myös lääkäriltä tiedon, että saan sytöhoitojen jälkeen sädehoitoa ruhtinaalliset 5vkoa!! Mikä tarkoittaa sitä, että tuon 5vkoa ma-pe olen naimisissa Kysin kanssa. Käynnit on siis joka hitsin arkipäivä tuon 5vkon ajan. Eli hirveän isoja reissuja ei tuolle ajalle viikolle voi suunitella. Ja ehkä ärsyttävin tuossa sädetyksessä on se, että se kestää kerralla vain pari hassua minuuttia!! Mutta matkoineen vie kuitenkin aina oman tovin :/ Noh, mutta josko nekin menis nopsaan kun sen aika on 😀

Ja hiuslookkiini piti vielä päivitystä torstaina tehdä kun yksinkertaisesti karvat putoili niin, että laikku kohtia rupesi tulemaan ohimoille. Ja koen, että mielummin kaikki pois kun se, että saan katsella laikkuja ja sitä kun hiuksia jää aina käteen kun niitä hipaisen.

Uusi ilmava tyyli 😀

20160603_082927

 

Täällä siis kaikki jatkuu ja sujuu hyvin, näillä jatketaan. Hyviä ja kovia treenejä jokaiselle ja oikein ihanaa kesän alkua <3 Palataan taas 😀

 

-Paula-

 

 

 

On tää ny merkillistä.

26.5.2016 Yleinen

Aloituksesta kahden viikon välein. .. ei paljon naurata, tai naurattaa myöhemmin.

Aloituksesta kahden viikon välein. .. ei paljon naurata, tai naurattaa myöhemmin.

Mä en oo syönyt tänään mitään ja silti en laihdu ja lihoan.
Siis, en ole syönyt tänään ruokaa, mutta olen syönyt kaverin lautaselta kahdeksan ranskalaista, kahvipöydässä kaksi puolikasta kakun palaa – joka tunnetusti ei ole mitään. Yksi kakkupala sen sijaan olisi pala kakkua.
En ole syönyt tänään mitään, mutta olen juonut litran appelsiinimehua, mehuhan on terveellistä. Olen tietysti lounaan syönyt, mutta se oli vain salaattia ja ölykastiketta ja vuohenjuustoa ja olikohan siinä jotain krutonkeja. En ole syönyt muuta kuin dieettivalmistteni ja yhden jätskin, siis pitäähän kesällä jätskii syödä. Niin ja illalla en aio juoda olutta vain viiniä, laihduttajahan voi juoda viiniä. Se EI lihota. Pari oliivia ja pienet paahtoleivät ja kuivaa valkkaria.
Aamulla, koska aamiainen on tärkein päivän aterioista, syön vain puolikkaan croissantin ja juon mehua ja vähän rapsakkaa mysliä, sehän on terveellistä. Kevytjuustoa voi ottaa puolet enemmän, että saa kalsiumia ja proteiinia.
Kyllä mä lasken mitä mä syön.
Jos nyt yhden konvehdin kahvin kanssa ottaa, niin eihän se nyt ole paha. Ja sitäpaitsi on mun toisen nimen nimpparit niin kyllä mä kuitenkin puolikkaan palan piirakkaa voin ottaa. Treenaan sitten ensviikolla enemmän. Jos kulkee siis.

Ja sitäpaitsi mä treenaan ja liikun tosi paljon.Eilen kävelin kauppakassien kanssa melkein 300 metriä kotiin ja kerran menin viimeviikolla rappusia, ku hissi oli huollossa. Arkiliikuntaa kato. Eilen olin salilla kaks tuntia. Näin Penan, Tsögen, Myyttisen ja Lillin ja Lallin siellä. Olis kuule paljon kerrottavaa. Niille KAIKILLE oli sattunut vaikka mitä. En mä kyl ehtiny tekeen koko treenii loppuun asti, ku siinä oli niin paljon jonoo, mutta olin kuitenkin kaks tuntii salilla. Niin ja poljin toissa torjantaina fillarilla töihin, se on kuitenkin 2km, kyllähän se treenistä käy, kun on toiseen suuntaan ylämäkeekin. Ja siis en mä sit enää jaksanu lähtee kävelylle, kun oli jotenkin semmoinen olo. Ja niin viimeviikolla kuitenkin halkoja tein mökillä. Pitäisihän sen painon pudota. Vaikka kyllä makkara ja kalja maistui kun olin niitä halkoja tehnyt ison kasan, tai ainakin kasan tai siis klapikoneella tein, mutta kuitenkin. Huomenna mä meen lenkille. Mutta siis jos ei sada. Onkohan mulla isot luut vai kilpirauhases vikaa…

Loppuu se perseily.

#ironia #sanotaanrumasananiinkuinseon
#rehellisyys #loppuuseperseily
#ukkokuntoon #lumoutunut #lumo #lumotrainer

Leikkauksesta toipumista, hoitoja ja takasin treenien pariin :D

23.5.2016 Yleinen

Heippo dei!

Pitkästä aikaa tänne tulin kirjotittelemaan 🙂 Pahoittelut siitä, että tekstiä ei oo tullut. Kaikkea härdelliä on nyt ollut.

Viimeksi kirjoittelin siitä kun sain kuulevani sairastavani rintasyöpää. Ja jäin odottamaan tietoa kaikesta.

Nyt ollaan jo aika pitkällä, moni teistä lukijoista seuraakin minua myös facebookissa ja olettekin tietoisia minun voinnista ja kaikesta, mutta kirjoittelen vielä tännekkin jotta jotka eivät facessa ole ja seuraile niin voivat lukaista uusimpia kuulumisia 😀

Eli tutkimuksissa syöpani paljastui duktaaliseksi karsinoomaksi, eli tarkoittaen, että pahanlaatuiset solut eivät olleet tunkeutuneet syvemmälle rintakudokseen, vaan olivat tiehyeiden sisällä. Luokitukseltaan minulla oli gradus 3:n eli ärhäkkä sellainen(luokitukset ovat 1-3).

Sain myös tiedon leikkauspäivästä eli se oli 7.4. Tätä ennen kävin kirurgian poliklinikalla juttelemassa leikkausvaihtoehdoista ja päädyttiin rinnankorjausleikkaukseen vatsakielekettä käyttäen eli ns.DIEP-kielekkeellä. Leikkaus on isoin ja haastavin, mutta lopputulos monesti minunkin tilanteessa kaiken onnistuessa paras mahdollinen. Leikkaus ajaksi lääkäri arvioi n.8h.

Tätä ennen oli käyntiä labroissa, magneetti kuvissa ja gammakuvauksessa. Magneettikuvauksessa katsottiin vatsan alueen verisuonisto, että ne mahdollistaa siirteen oton. Leikkauksessa verisuonet irrotetaan paikaltaan kokonaan, minkä jälkeen verisuonet istutetaan mikrokirurgisesti kainalon tai rintakehän verisuoniin. Nämä oli kaikki minulla ok 🙂 Gammakuvauksessa taasen päivää ennen leikkausta laitettiin radioaktiivista ainetta rintaan, tarkoitus on löytää vartijaimusolmuke imunestekierron mukana kulkevan radiolääkeaineen avulla.

Leikkaus aamuna eli 7.4 menin Kys:lle jo aamulla klo:7.00. Minut kuvattiin ja merkittiin noiden kuvien avulla missä oli värjääntyneet vartijaimusolmukkeet, joista leikkauksen yhteydessä otettaisiin koepalat ja samalla tieto tarviiko imusolmukkeita poistaa tulee heti leikkauksen yhteydessä patologin ne siinä tutkittua.

20160407_054250

Menin kirurgian polille ilmoittautumaan…olin kyllä äärimmäisen rauhallinen ja luottavainen. Minun vuoro tulikin piakkoin ja sain nuo ihanaiset sairaalan vaatteet päälleni ja hoitaja laittoi mulle kanssa tukisukat, jotka olikin äärimmäisen epämielyttävät yltäessä aina varpaanpäästä haaruksiin asti 🙂 No näillä menitiin 🙂 Lähdettiin sitten n.klo:8.00 aikoja menemään kohti leikkaussalia jossa olikin kaksi leikkaus tiimiä valmiina eli porukkaa oli julmetusti!! Tuli kyllä vielä rauhallisempi olo katsoessani kaikkia noita ammattilaisia 🙂

Anestasia hoitaja rupesi valmistelemaan minua leikkausta varten eli laitettiin kanyylia, verenpainemittaria ja kaikenlaisia antureita sinne sun tänne, joten olin aika täynnä kaikkia seurantalaitteita 🙂 Hoitajan sanat ”Näe hyviä unia”jäikin viimeisenä mieleen.

Alla kuva kyseisestä operaatiosta:

vatsakieleke

 

Heräsin hoitajan äänen kysellessä minun vointia….”huono olo” muistan sanoneeni…lääkettä annettiin ja muistan vain pätkiä tuosta heräämö ajasta. Leikkaus kesti 7.5h ja kaikki oli sujunut hyvin. Nyt alkoi vain odottelu ja kriittisimmät pari vuorokautta rinnan ja vatsakieleke siirrännäisen suhteen. Joka kolmas leikkaus tässä epäonnistuu sen takia, kun kielekkeen verenkierto ei lähde pelaamaan ja joudutaan leikkaamaan uudelleen ja pahimmassa tapauksessa kaikki menetetään.

Olin yön yli heräämössä ja aamulla minut siirrettiin plastiikka kirurgian osastolle 🙂 Pääsin omaan yksiöön, koska hoitajat joutuivat käymään luonani tunnin välein seuraamassa rintaa. Olisi ollut aika iso häiriö monelle muulle potilaalle tämä ramppaus keskellä yötä. He käydessään aina painelivat kieleke osaa, kieleke osan täytyi palata aina takaisin jotta tiedettiin verenkierron toimivan. Tämä jatkui myös yöllä, tuntui et aina kun sai unen päästä kiinni niin hoitaja tuli uudelleen. Eli rinnasta saatiin säästettyä minun oma ihoa ja ns.sisältö poistettii nännialue mukaan lukien kokonaan ja puuttuvalle ihoalueelle laitettiin tuo vatsakieleke ja rinnan ”täytteeksi”se rasva mikä leikatulla vatsakieleke alueella oli 🙂

Pää oli ihan turta kaikista kipulääkkeistä, mutta tulivat kyllä tarpeeseen jotta olo pysyi hyvänä. Vaikeinta oli vain maata sängyssä kun ei saanu liikkua mihkään. Dreenit, joita oli 5kpl eivät olleet yhtään sen mukavampia(noihin menee ylimääräinen veri leikkausalueelta), 2kpl vatsassa, 2kpl rinnan sivulla ja 1kpl kainalossa 🙂 Hoitajien avustamana sain nousta seisomaan hetkeksi vasta lauantaina (torstaina oli leikkaus), ja pikkuhetken seisomisen jälkeen samantien piti mennä takasin sänkyyn. Hemoglobiini oli minulla alhanen ja tämän takia jouduttiin pussilline verta antamaan, jotta arvo nousis. Joka päivä labra hoitaja kävi myös kokeita ottamassa.

Jaloissa mulla oli ”pumput” tukisukkien lisäksi, nämä tasaseen tahtiin puristeli mun jalkoja estäen laskimo veritukoksia. En muista kyllä noiden hienouksien nimeä, mutta 24/7 ne jalassa oli pumppailemassa 🙂 Vasta sunnuntaina sain kiinteää ruokaakin syödä, koska silloin katsottiin että isoin riski on jo ohitettu, ja uusinta leikkausta ei tarvita. Vitsi että ruisleipä maistui hyvälle vellien jälkeen 🙂

Sunnuntaina minulta poistettiin dreenit ja pääsin jaloittelemaan hoitajien kanssa jo tuntojen mukaan. Jalat piti ihan hyvin ja suihku lupa heltisi <3 Kyllä oli autuus saada pestä hiukset ja olo oli aivan huikee suihkutteleun jälkeen. Fysioterapeutit kävivät myös juttelemassa ja katseltiin ja käytiin läpi minun jumppailu-ohjeita.

Maanantai aamuna minut siirrettiin sitten neljän hengen huoneeseen ja rinnan kontrollointi oli n.3h välein enää.Päivät hujahti hyvin toipuessa ja vihdoin keskiviikkona 13.4 pääsin sitten kotia <3

Paljon ohjeita tuli mukana….seuraavat 2vkoa piti muistaa nukkua ns.kainalo auki eli tyyny kainalossa niin että käsi ei pääse yön aika menemään kylkeen, jotta turvattiin verenkierto uusissa liitetyissä verisuonissa. Haava hoitajalla rupesin käymään säänöllisesti rinnan ja vatsan haavoja hoidattamassa. Sain myös uuden hienon navan, josta tikit poistettiinkin 19.4, muualla olikin itsestään sulavat tikit 🙂 Turvotus rinnan alueella ja kainalossa oli todella kova alkuun ja vielä hematoomaa(verihyytymää)oli koko rinnan alueella mikä teki olosta välillä aika tukalan, mutta nyt kaikki on jo toisin 😉

Päivät onkin kulunut jumppaohjeita tehden 2-3krt/pv ja liikkuvuus kainalon ja olkapään alueella on jo melkeistään täydellinen. 4.5 minulla oli sitten kirurgian polilla jälkitarkastus ja leikkaava kirurgi oli erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja parantumiseen. Taas hän painoitti sitä kuinka paljon apua hyvästä peruskunnosta on ollut toipumisnopeudessa.

Samalla viikolla kävin myös syöpäpolilla, missä minulle selvisikin tulevat hoidot. Eli minulle annetaan 3*Taxotere-hoitoa 3vkon välein, sen jälkeen 3* CEF-yhdistelmähoitoa(sisältää syklofosfamidin, epirubisiinin ja 5-fluorourasiilin yhdistelmä) myös 3vkon välein. Sitten muutaman viikon tauko ja alkaa 3-5vkoa kestävät sädehoidot ja tämän jälkeen joudun syömään vielä Tamofen-hormoonihoitoa 5-10 vuotta. Tamofen-hoito on ns. antiestrogeenihoito, jolla pyritään kumoamaan estrogeenin vaikutuksia kehossa.

Ennen syöpäpolille menoa käytiin siskon kanssa myös Puijon tornien kupeessa maisemia ihastelemassa 🙂

20160502_140805 20160502_112521 20160502_112728

10.5 oli sitten ensimmäinen solusalpaajahoito tiedossa. Edeltävänä iltana otin lääkärin määräyksen mukaan 5 tabl. Dexametasonia (kortisonia), aamulla sama satsi ja illalla vielä samainen satsi.

Yön sain nukuttua hyvin. Aamulla heräsin ja jännitti kyllä aika kovasti…mutta eiku vaan matkaan 😀

20160510_074643 20160510_074724

Aika oli klo:8.00 ja ajallaan pääsin..hoitaja haki minut huoneeseen nro.2 jossa oli myös monta muuta hoitoa saavaa valmisteluissa. Ensimmäisenä minulle laitettiin kanyyli, aikaa hoito kertaan menisi 3h jos kaikki sujuisi hyvin. Sitten ruettiin tiputtamaan suolaliuosta jota tiputeltiin n.puoli tuntia. Sitten laitettiikiin Taxotere pikkuhiljaa hitaalla nopeudella tippumaan..tilannetta seurattiin kokoajan tarkasti, koska allergisia reagioita voisi varsinkin ensimmäisellä kerralla tulla. Näitä olisi alaselkäkivut, hengen ahdistus jne.

20160510_094224

Kaikki sujui kuitenkin onneksi hyvin ja 1,5h päästä aine oli tippunut ja sitten vielä n.puoli tuntia huuhdeltiin suolaliuostipalla suonet. Siinäpä se sitten oli ja välipalan kautta (hoidon aikana saa siis syödä sielä olevassa tilassa välpalaa, mitkä poli tarjoaa) kotia kohden 🙂

20160510_114037

Vuorokausi tästä kun hoito oli lopetettiin eli n.klo:11.00 keskiviikkona jouduin pistämään itseeni Neulasta-pistoksen.

20160509_120237

Tämä turvaa valkosolujen määrän, koska solusalpaaja hoidot  vähentää valkosolutuotantoa. Mikä taas heikentää omaa vastustuskykyä ja infektioriski on suurempi. Tämä ei ollut mielyttävä, hoidosta itsestään ei tullut juuri sivuvaikutuksia, mutta pistoksesta sain sitten aika ikäviä luu ja lihaskipuja torstain ja perjantain ajaksi. Ja nuo tunteet oli aika vastenmielesiä…ihan kuin minulle olisi annettu sähköiskuja kaikkiin niveliin kuten lonkat, polvet, nilkat ja kyynerpäät. Väilillä säteili myös rintaan, mutta kipulääke piti nämä oireet onneksi inhimillisä kestää. Nyt ekasta hoidosta on mennyt 2vkoa ja olo on tosi hyvä pientä väsymystä aikaajoin lukuunottamatta.

Hoitajien kanssa olikin jos puhetta, että kyseinen hoito vie sitten hiukset ja pahimmassa tapauksessa myös ripset ja kulmakarvat….Joten ostin sitten valmiiksi jo pelastuksia tähän tilanteeseen 😉

20160513_140142-1 20160513_140910-1

Sain myös maksusitoumuksen peruukkia varten, joka oli arvoltaan pari sataa, joten kävin Hiusstudio Artiquessa ostamassa itselleni uudet hiukset odottamaan tulevaa 😀 Jonkun verran piti vielä itse lisää euroja laittaa, mutta sainpä mieleisen. Ja voin sanoa, että käsitys peruukeista oli minulle sellainen, että luulin kaikkien olevan ns.”mummo”malleja, mutta toisin kävi 🙂

20160518_122625 20160518_122947

Yllä kuvassa minulla on ostamani malli josta ei kyllä huomaa onko se oma vai ”lainassa” 🙂

Nyt on lepäilty 6vkoa ja valmentajien kanssa sovittiin treffit salille, jossa katsottiin uutta ohjelmaa <3 Pekka ja Taina olivat laatineet minulle ohjelman, missä on huomioitu asiat joita kirurgi vielä käski huomioida treenejä tehdessä. Minkäänläisiä äkkinäisiä repäiseviä liikkeitä pitää varoa sekä ääriasentoja. Ja myös rintaa painavat liikkeet piti jättää vielä pois eli kaikki mitä tehdään rinta tuettuna. Mutta mun jäätävän ammattitaitoset valmentajat on rakentanut tosi toimivan ja hyvän ohjelma. Sarjojen pituus on nyt 10-12 entisen 6-8 sijaan, ja liike variaatioita on jonkun verran, mutta loppujen lopuksi aika vähän. Prässiä teen esim.yksi jalka kerralla, tällä vältetään liian kovaa ponnistusta ja verenpaineiden nousua sarjojen aikana, voin sanoa että kyllä tuntuu!!! Kannattaa ihmiset kokeilla ihan vaihtelun vuoksikin, ottaa todella paljon myös tuonne ns.tarakan puolelle 😀 Tuntuu taas jäätävän hyvälle kun pääsin takas treenin pariin, pääkoppakin tykkää-kuten allaolevista kuvista näkee!!

20160521_082435 20160521_095522

Niih..ja joku varmaan miettii, että onko tulevaisuutta suuniteltu kisaamisia ajatellen….niin kyllä on..;) Tarkoitus olis nousta lavalle keväällä 2017 Fitness Classicissa, tässä nytten mennään päivä ja treeni kerrallaan kohti tuota tavoitetta. Itse toivon, että saisin käytyä treenit tekemässä suhkot hyvin, tottakai olotiloista ei voi aina tietää, mutta kuten sanoin että päivä kerrallaan eteenpäin. Ruokavalio on ruukattu nyt niin, että se tukee mahdollisimman hyvin minun hoitoja ja niistä toipumista. Dietillä varsinaisella en nyt ole, tärkeintä on nyt että kroppa saa tarpeeks kaikkia ravintoaineita eli tarpeeks proteiinia, hiilareita ja rasvoja.

Seuraava hoito kerta minulla onkin 31.5 tiistaina ja tämä edellyttää maanantaina labroissa käyntiä taasen. Mutta näillä jatketaan; hoidoissa käydään ja treenataan 😀 Vointi on tosiaan tällä hetkellä hyvä ja näillä eteenpäin!! Tulipa pitkä stoori, mutta nyt taas jaksaa kirjotteluakin paremmin :O 😀

20160511_083711

Ihanaa alkavaa kesää kaikille ja treeni intoa!!! Palataan taas <3

 

 

Uimakoulu

19.5.2016 Yleinen

Ukko kuntoon – blogi kertoo rimpuilusta kiloja vastaan kolmen perusasian voimin. Ravitsemus, arkiliikunta ja ohjattu liikunta Liikuntakesku lumossa Lumotrainerin johdolla.

Aloittamani matka ei ole ensimmäiseni, mutta nyt kuljen sen maaliin asti. Tiellä on korkeita esteitä, mutta opettelen kiipeilyä. Jokainen kirjoitus liittyy tavalla tai toisella tähän reissuun ja kertoo omista mielipiteistäni vailla mitään tieteellistä pohjaa. Minun ei ole tarkoitus missään kohdassa kyseenalaistaa kenenkään muun kokemaa, mutta jos jollekin on iloa lukemastaan olen onnistunut dokumentoimaan matkasta ja ajatuksistani jotain.

Tällä kertaa jotain pientä syömisestä.

Olen keittiömestari, jonka intohimo on hyvä ja maistuva rakkaudella tehty ruoka. Kaikki ruokaan liittyvä on aina ollut tärkeää ja hyvä ruoka on hyvää. Olen syönyt hyvää paljon. Ja tulen sitä myös jatkossa syömään. Minulle on vain tullut vastaan aika jossa teen eron nautinnon ja tarvesyömisen välillä. Nautintosyömistä ei kenenkään pitäisi koskaan lopettaa, hyvä ruoka on ilotulitus aisteille ja mielelle. Rakkaus hyvään ruokaan on hyvä ja hieno asia. Herkuttelu on mukavaa.

Mutta.
Itsestään pitää myös pitää huolta. Herkullinen illallinen ei voi olla jokapäiväinen hampurilainen, mutta jokapäiväinen herkullinen ravintolaruoka puolestaan voi olla hyvä tapa.
Jätän kuitenkin nyt tämän intohimoni pois tästä kirjoituksesta, vaikken sitä halunnutkaan ohittaa.

Laihduttaminen on itsestä kiinni ja helppoa, kuulee sanottavan. Vain itsestä kiinni.
Yhtäaikaa täysin totta ja suurinta paskanjauhantaa mitä on. Itsensä lihottaminen on typerää ja usein silkaa laiskuutta. Enkä aio tähän tuleviin sairaustoteamuksiin tai mutkumutkuihin reagoida millään lailla. Painavia luita ei edes ole olemassa.

Laihdutuksessa ja elämäntapamuutoksessa on nähdäkseni kyse kurinalaisuudesta ja usein myös jonkun asian kieltämisestä itseltään. Laihduttaja OPETTELEE uutta asiaa ja kyse on siitä oppiiko hän uuden asian vai ei. Ei vain siitä, että vain syö uudella tavalla. Uuden elämän opettelussa tulee takapakkia ja koko ajan tulee oppii uusia asioita vastoinkäymisten myötä, tai hyvänolontunteen saattelemina. Se joka sanoo, että se on helppoa osaa sen itse, mutta ei voi ymmärtää sitä että kaikki eivät osaa? Teoriassahan se on valtavan helppoa. Niin on uiminenkin, kellumisesta puhumattakaan. jälkimmäisessä ei tarvitse tehdä yhtään mitään, vain olla veden päällä.

Tupakanpolton lopettaminen on haastavaa puuhaa, voin sanoa kokemuksesta. Opettelin sen lopettamista 27 vuotta. Onnistuin viime lokakuussa. Olen oppimastani valtavan onnellinen ja ylpeä. Mitäkö se tähän liittyy? Sitä, että on helpompi olla ehdoton kuin tehdä jotain välillisesti.
Usein sanotaan, tutkimuksissakin, että liian nopeasti laihduttaminen ei tue lopullista päätöstä, se ei ole terveellistä, eikä oikein. Rahkakuurit ja muut kaalisoppakuurit eivät ilmeisesti ole hyväksi ja lopulta paino palaa ennalleen?

Tupakoinnin lopetus on helpompaa kuin laihdutus. Se on helpompaa siksi, koska se on ehdotonta. Kun lopettaa ei enää polta. Laihdutuksessa tai painonhallinnassa tai elämäntapamuutoksessa on hieman eri, syömistä ei voi lopettaa. Mahdollisimman nopea, nopeita tuloksia tuova niukkakalorinen dieetti on mahdollisimman lähellä ehdottomuutta. Tämä vain havaintolauseena niille, jotka kuvittelevat painonpudotuksen olevan helppoa. Ei ole, eikä kyllä kuulukaan olla. Sen taas määrää biologia, luonnollisen karsinnan vastakohta ja sitäkautta geeniperimä.

Lupasin Sanna the Lumotrainerilla yhden lisämuutoksen omaan ruokavaliooni hänen sitä vaatiessaan. Lupasin lisätä itselleni aamupalan vaikkei tekisi mieli. Tätä aamupalan tärkeyttä on minulle toitotettu lapsesta saakka ja erilaiset mediat siitä jaksavat aina muistuttaa. Aamupala on päivän tärkein ateria. Mutta kun aamulla ei ole nälkä?
Suostuin tähän ja pidän siitä kiinni, sillä Sanna kertoi minulle siihen järkevät perusteet. Ensinnä, jaksaa liikkua paremmin ja tehokkaammin kun on syönyt, vaikka sitä ei itse huomaisikaan. Toiseksi, kun ei tule liian nälkä on helpompi hillitä liikasyöntiä. Kolmanneksi, elimistön aineenvaihdunta käynnistyy syömisestä. Itse lisään tähän suursyömärinä, nautiskelijana ja mässääjänä sen, että kun syö koko päivän niin ei ole illalla pakko syödä kahta perhepizzaa jonka jälkeen aamulla ei varmasti uppoakaan mikään. Aamulla on helpompi vastustaa kiusauksia kuin iltanälässä väsyneenä. Aamulla kaurapuuro on erinomaista ravintoa ja jos ja kun sen avulla jaksaa liikkua. Jatkoaterioiden avulla pidetään nälkä pois, että illalla ei ole pakko syödä kiloa juustoa.

Tätä samaa on järkevä kokoaikainen syöminen ja ateriarytmi. Ennen nälkää syöty rahkapurkki estää mässäilyn? Pitää oppia syömään ennen nälkää, vähän kuin nicorette ennen tupakanhimoa ja tilaisuutta jossa yleensä polttaisi. Vanha uusi sananparsi sanoo, että nälkäisenä ei pidä mennä kauppaan. Ei pidäkään, kauppaan pitää mennä ostoslistan kanssa ja noudattaa sitä. Jokaisessa tapauksessa, kun haluaa syödä Hollandaisea ja paistettua taimenta ja risottoa, niin osta kaikki parhaat raaka-aineet ja ehdottomasti oikeaa voita. Mutta jos halua syödä vähäkalorisesti osta sitä mitä listalla lukee. Ja noudata sitä.

Siinä pari asiaa, mitä minä aion noudattaa.

Palaan vielä monestikin siihen kuinka helppoa on valmistaa maistuvaa ruokaa terveellisesti. Kaikki lähtee aidoista raaka-aineista kauteen sopien, hyvillä välineillä ja intohimolla. Minä menen syömään Vääksyläistä kaurapuuroa.

Ville

Pois mukavuusalueelta.

12.5.2016 Yleinen

Jälleen totean, että ei tämä ole ensimmäinen kerta, kun ryhdytään ukkoa kuntoon laittamaan. Eikä edes ensimmäinen blogini aiheesta. Tyngäksi ovat jääneet molemmat aikeet. Tämä ei jää.

Olen ammatilatani keittiömestari, jonka intohimo on hyvä ja maistuva rakkaudella tehty ruoka. Kaikki ruokaan liittyvä on aina ollut tärkeää ja hyvä ruoka on hyvää. Olen syönyt hyvää toistuvasti liikaa ja väärinä aikoina. Olen lopen uupunut olemaan väsynyt. Pidän siitä että kaikki mitä tehdään tehdään täysillä.
Niin myös tämä pikkuinen projektini, eli Ukko kuntoon.

Tänään sattuu perseeseen, ja huomenna vasta perseeseen sattuukin.

Tänään liikuntakeskus Lumon Lumotraineri Sanna Sten oli laatinut minulle saliohjelman.

Kävimme viime viikolla tekemiseni ja olemiseni – tahtotilani ja haluni läpi.
Kerroin, että haluan päästä eroon 300 paketista pekonia, jota kannan kehossani koko ajan, lihas ei olisi lainkaan pahitteeksi, mutta ennenkaikkea haluaisin voida paremmin, jaksaa painaa täysillä pää jäässä, parantaa kaikkea motoriikaani ja liikkuvuuttani. Rehellisyyden nimissä pakko sanoa, että ikä tekee myös sen, että alkaa väkisinkin miettiä omaa terveyttään. Ja niin, minulla on maailman ihanimmat tyttäret ja heidän äitinsä. Minulla ei ole mitään halua tai tahtoa, eikä oikeastaan oikeuskäsitykseni mukaan edes mitään oikeutta hylätä heitä liian aikaisin. Olen heille velkaa. Siis Ukko Kuntoon.

Olin kertonut Sannalle, että tykkään tehdä esimerkiksi ylätaljalla ja että jalkojen ja keskivartalon ( minkä? ) treenaaminen ei ole ihan suosikkihommaani.

Ammattitaitoinen Lumo-traineri teki siis juuri niin kuin aavistin. Keskikehoa, liikkuvuutta, tuki- ja liikuntaelimiä, persettä, jalkoja ja lonkkaa löytyi kaksijakoisen ohjelman ensimmäisestä päivästä hurja määrä. Hieman kauhistutti jo ennen treeniä.

Lämmittelyn jälkeen jalkaprässi ja pohkeet. Ihan hengissä. Mutta sitten .. satoja toistoja erilaisia jalka ja selkä ja vatsaliikkeitä pienillä painoilla, lähinnä kahvakuulan kanssa. Askellusta ja kaikkea muuta mikä näyttää helpolta, painojakaan ei paljoa ole. Kipu ja loppuun viedyt sarjat, se tunne kun meinaa oksentaa kun kyykkää ilman painoja. Jaksaa. Maitohapot. Sumenee päässä. Jaksaa silti.
Neljä porrasta treenin jälkeen ulos Lumon salilta olisi voitu korvata hissillä.
Nyt istun sohvalla, josta en tule nousemaan menemättä lattian kautta.

AIVAN JÄRJETTÖMÄN UPEAA!!!
Olen erinomaisen tyytyväinen ohjelmaan ja siihen mitä se pitää sisällään. Tästä on erinomaisen hieno jatkaa matkaa kohti parempaa elämää ja vähempää minua.
Tänään tulee Rocky IV. Siinä tai jossain muussa sarjan elokuvassa Sly ui ja löytää kehostaan sellaisia lihaksia joita ei tiennyt olevan olemassakaan. Klassikkojuttu. Mutta hittovie niin totta.

Hurjaa kuinka pienillä liikkeillä oikein tehtynä saadaan koko kroppa paukkumaan (onnesta). Kävimme kaikki liikkeet Stenin kanssa harjoituskierroksella läpi juuri siksi, että kaikki liikkeet tulee tehdä oikein. Ja juuri tämän vuoksi voin suositella palvelua kaikille, eipä tarvitse ihmetellä mitä salilla tehdä.

Pienet vähän ei niin Äijämäiset liikkeet muuttivat kerralla käsitykseni liikunnan ja treenaamisen mahdollisuuksista. Näillä tuskin läski muuttuu lihakseksi, mutta liikkuvuutta ne tulevat parantamaan. Jahka pääsen ensin liikkeelle.

Kun vähän sattuu, niin tietää elävänsä.

Ville
#ukkokuntoon #loppuuseperseily #eiselityksii #ainooelämä

Seuraavassa jaksossa puhutaan siitä kuinka helppoa on säännellä ruokailuaan. Ja miksi ihmeessä lupasin Trainerilleni ainoastaan yhden asian ja miksi.

Ei ensimmäinen uho, mutta viimeinen epäonnistuminen.

9.5.2016 Yleinen

Heti alkuun totean, että ei tämä suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun ryhdyn itseäni kuntoon laittaamaan. Eikä edes ensimmäinen blogini aiheesta. Tyngäksi ovat jääneet molemmat aikeet.

Olen ammatilatani keittiömestari, jonka intohimo on hyvä ja maistuva rakkaudella tehty ruoka. Sattumoisin olen myös makean perään. Suola on hyvää ja rasva se vasta hyvää onkin. Creme Brylee on mahtava ruoka. Pelkkää rasvaa ja sokeria.
Koko elämääni on rytmittänyt erilaiset hyvän ruoan asiat, varhaissimmat muistoni liittyvät ruokaan. Ja muistan 30-vuoden takaisia asioita sen perusteella mitä missäkin syötiin. Ihmisten nimiä en kyllä muista, enkä välttämättä tilaisuudesta muuta. Mutta ruoan minä muistan. Olin jo lapsena laiska liikkumaan, siis huonompi motoriikaltani ja liikkuvuudeltani kuin kaverini. Astma, allergia ja silloiset lääkkeet eivät lisänneet mahdollisuuksiani kestävyysurheilussa. Pakkasessa henki ei kulkenut, eikä siitepölyaikana. Tämä ei ole tekosyy, mutta tulkintani mukaan sillä on kuitenkin vaikutusta ollut.
Olen laihduttanut kolme kertaa yli 30kg alle puolessa vuodessa. Olen joka kerta lihottanut itseni takaisin. Tosin kymmenen kiloa on vähemmän nyt, kuin pahimmillaan 2004 marraskuun viimeisenä päivänä.

Jojo-mies

Jojoilua painon suhteen olen harrastanut vuosia, oikeastaan vuosikymmeniä. Aikuisena painoni on vaihdellut edestakaisin 42 kiloa. Sanomattakin on selvää, että se on erittäin epäterveelistä ja kuluttavaa, ihan millä tahansa mittarilla. Luultavasti silkka läskinäolokin olisi terveellisempää?

Viimeisen vuoden aikana painoni on liikkunut kymmenen kilon sisällä. Ollessaan 30.4. maksimissaan.
Nyt se on loppu.

Ensimmäistä kertaa olen niin tosissani projektini kanssa, että normaalin kuntosalikortin ja omatoimisen puuhasteluni sijaan päätin marssia Liikuntakeskus Lumoon Juhanin pakeile. Lahden kauppakeskus Valoon.
Hankin salikortin, jossa kaikki ohjatut liikuntatunnit, joita on kymmeniä viikossa, sisäänpääsy 24/7 ja kaiken päälle olin eilen neuvottelemassa ohjaajani Lumo Trainer Sanna Stenin kanssa. Jollei läskit lähde hyvällä, niin haetaan apua ja laitetaan kaikki peliin.

Nyt loppuu perseily ja laitan kuin laitankin Ukon Kuntoon.
Ainoastaan oma uskoni asiaan on merkittävä. Itse tämän teen, vaikka mikä olisi.
Tässä iässä alkaa jo väkisinkin miettiä elämän jatkuvuutta ja erityisesti omaa jaksamista.

Lumo Trainer Sannan kanssa jutellessani esitin noin kymmenen kohtaa mitä haluaisin paremmaksi. Oma oleminen, terveys, ulkonäkö jne. Lopulta kuitenkin merkitystä on vain ja ainoastaan sillä, että elämä on pitempi ja olo parempi, kun ei paina liikaa ja liikkuu riittävästi.
Ilmettä olisi voinut luonnehtia melkein epäuskoiseksi, kun kerroin, että Vapusta Vapuun painoni muuttuu vaivaisen kilon viikossa – koko vuoden. Tavoitteeni on siis pudottaa painoani 52 kiloa. Ja sen tulen tekemään. Ne jotka edesottamuksistani ovat kiinnostuneita ja tätä blogia lukevat saavat seurata miten ja missä. Ja mitä se vaatii. Ja mitä se antaa.

Urakka on hurja ja minun itsekurillani se tule olemaan helppoa. Tsemppiä otetaan vastaan.
Urakan kolme pylvästä tulee olemaan: Liikuntakeskus Lumo kaikkine palveluineen, vähintään 10 km kävely joka päivä keskiarvona, järkevä ravitsemus.

Palaan näihin kaikkiin kohtiin jatkossa blokkailuissani.
Kaikki blogissa kirjoittamani asiat ovat vailla tieteellistä pohjaa ja ovat pääsääntöisesti omia näkemyksiäni ja kokemuksiani. Haluan jakaa onnistumisen elämyksiäni ja kannustaa kaikkia jotka taistelevat samojen asioiden kanssa. Ketään en halua loukata millään lailla. Asioista puhun kuitenkin suoraan. Läski on läski ja laiska on laiska, tyhmyys on tyhmyyttä.

Sen sanon, että kun joku alkaa laihikselle ja mainitsee asiasta ystävilleen, niin aina on joku joka sanoo, että eihän se ole vaikeaa. KYLLÄ ON. Ja kun on saanut muutaman kilon pois, niin aina joku sanoo, että Se on pelkkää nestettä. No niin on. Mitä sitten, pois se on kuitenkin. Vähiten läski kaipaa väheksyntää.

Tsemppii mulle. Matka alkoi viikko sitten. Ja se matka on pitkä, mutta antoisa. Jo nyt kävelylenkit ovat antaneet mahtavaa fiilistä ja jotenkin on jo parempi olo, ainakin henkisesti. Suosittelen.

Hyvä ystävänä sanoi minulle joskus; ”olet ihme jätkä, kaikki mihin ryhdyt onnistuu….mutta olet vaan niin saatanan laiska ryhtymään”

Nyt Ryhdyin.

Tämän päivän aamulenkki käsitti 8km kävelyä metsässä ja mahtavalla Lahden Linnaistensuolla. Illalla vuorossa on vapaamuotoinen treeni ja kuntopyörälenkki Lumossa. Kunto-ohjelma rakennetaan loppuun Lumo-ohjaajan kanssa keskiviikkona ja matka jatkuu.

Ville

Lisäravinteiden käyttö – tarvitsenko lisäravinteita?

26.4.2016 Yleinen

Lisäravinteet nousivat noin kymmenen vuotta sitten kohinalla yleisön suosioon. Nykyisin niitä saa jo lähes jokaisesta marketista, verkkokaupasta ja urheilun erikoisliikkeestä sekä tarjolla voi olla lisäravinteet.fi - proteiinipatukatjopa kymmeniä eri valmistajia.

Tarjolla on usein aminohappokapseleita, hiilihydraattijauheita, tuotteita massanlisäykseen, kreatiinivalmisteita, rasvanpolttoa edistäviä tuotteita, vitamiinipillereitä, mineraaleja ja sellainen valikoima tehonlisääjiä, että niillä saisi pienen kylän valvomaan pari viikkoa.

lisäravinteet.fi - proteiinijauheAikaisemmin ennen treenejä syödyt banaanit vaihtuivat geneerisiin proteiinijauheisiin, mandariinien antamat vitamiinit tulevat suoraan purkista ja aeroobista ei enää tarvita, koska rasva palaa vihreäteekapseleilla.

 

Kaikista välkyimmän kaverin päässä saattaa tosin herätä kysymys: Tarvitsenko todella näitä kaikkia?

Ja vastaus on yhtä yksinkertainen – tarvitset, jos elimistösi tarvitsee niitä. Tämän puolestaan tietää parhaiten tuntemalla oman kehonsa ja omat rajansa. Eli kovalla treenillä ja kokeilemisella.

lisäravinteet.fi - lisäproteiinitVasta kuntoilun aloittanut henkilö ei siis tarvitse heti kaikkia maailman lisäravinteita, vaan niitä voi ottaa hiljalleen terveellisen ja tarkoin suunnitellun ruokavalion tueksi. Jos elintavat ovat olleet vuosikausia rempallaan ja kolajuomia tulee nautittua enemmän kuin raikasta vettä, niin ei tätä tietysti korjata muutamalla proteiinipatukalla.

Toisaalta, jos olet päässyt treenaamisessa jo kovaan vauhtiin ja haluat saada maksimihyödyn irti, niin lisäravinteet ovat oivallinen keino paikata kulutustarvetta. Ja tämä onkin nopeasti edessä hyvin vauhtiin päässeellä treenaajalla.

Lajilla ei ole niinkään merkitystä, vaan kuntosalitreenaaja saattaa huomata proteiinivajeen ruokavaliossaan, kamppailulajien harrastaja ehkäpä vajauksen energiansaannissa tai painonnostaja huonomman vireystilan joinain päivinä.lisäravinteet.fi - proteiinilisä whey

Ensin on fiksua koittaa tehdä muutoksia vaikkapa ruokailuaikatauluun tai ruokavalioon, mutta näiden kautta ei aina löydy kaivattua vastausta. Tällöin lähes luonnollinen ratkaisu on paikata ravinnon tarvetta lisäravinnevalmisteilla.

Miten aloittaa lisäravinteiden käyttö?

Jutun pointti oli siis siinä, että lisäravinteilla on oma roolinsa urheilussa, mutta niitä eivät tarvitse kaikki. Älä siis tuomitse tai valitse sopivaa lisäravinnetta muutaman foorumikeskustelun perusteella, joissa ihmiset hypettävät uutta proteiinivalmistetta tai vastaavasti haukkuvat kaikki tehonlisääjät alimpaan h***ettiin.

Tässä vielä muutama käytännön vinkki, kun harkitset lisäravinteita ravintosi tueksi:

1. Hio ruokavalio kuntoon ensin

Eli se kaikista tärkein, oikea ruoka. Sitä ei korvaa mikään. On ihan turha lipittää vitamiinivalmisteita tai nauttia kilotolkulla proteiinijauhetta, jos ruokavalio koostuu lähinnä Atrian mikropitsoista ja pikaruoasta.

Tarkista siis ensin, että ruokavaliosi on kutakuinkin terveellinen ja riittävän monipuolinen. Haluat syödä erivärisiä kasviksia päivittäin, lihaa ja kanaa riittävästi ja ainakin yhtenä viikonpäivänä kalaa. Tämän lisäksi haluat varmistaa, että syöt säännöllisiin aikoihin ja riittävästi.

lisäravinteet.fi - tehonlisääjät2. Nuku tarpeeksi

Epäsäännöllinen unirytmi on mitä helpoin tapa sotkea oma aineenvaihdunta. Jos nukut miten sattuu ja elämässäsi ei ole säännöllistä rytmiä, niin älä odota pikaista apua lisäravinteista.

3. Laske todellinen ravinnon määrä

Kun mietit esimerkiksi proteiinivalmisteiden käyttöä, niin laske myös hieman, kuinka paljon sitä tarvitset ja minkä verran saat sitä suoraan ravinnosta. Vastaavasti vitamiinien kohdalla voit tehdä saman, eli pyri selvittämään saatko kaikki tärkeimmät vitamiinit varmasti ravinnosta.

4. Ota tuote kerrallaan käyttöön

Kun aloitat lisäravinteiden käytön, niin on myös turhaa ottaa heti kymmenen eri tuotetta kerralla käyttöön. Jos aloitat yhden tuotteen käytön kerrallaan, niin huomaat myös mahdolliset ongelmat niiden kanssa helpommin.

5. Ole välillä ilman

Olipa kyse sitten tehonlisääjästä, proteiinista tai mistä tahansa muusta, niin lisäravinteita ei kannata nauttia säännöllisesti vuosikausia. Kokeile olla välillä esimerkiksi viikko tai kuukausi ilman ja tunnustele mahdollisia vaikutuksia. Näin opit tuntemaan myös omaa kehoasi paremmin.

Mitä mieltä sinä olet lisäravinteista? Muista kommentoida alapuolelle!